keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Ovesta ruokapöydäksi, tuunauskurssin tuotoksia

Syksyn kahden työssäharjoittelujakson jälkeen kolmannessa jaksossa meillä oli erittäin mielenkiintoinen tuunauskurssi. Ensin meidän piti löytää itsellemme tuunattava tuote, se sai olla siis ihan mitä vaan. Itse olin jo etukäteen päättänyt, että teen vanhasta ovesta meille uuden persoonallisemman ruokapöydän.

Projekti lähti käyntiin oven etsinnästä, joka löytyi suhteellisen vaivattomasti avopuolison pikkuserkun varastosta. Saatuani kuljetettua pöydän koululle kävi ilmi, että ovi oli itsessään hieman liian kapea ruokapöydäksi, joten päätin leventää sitä 90 cm leveäksi.

Aluksi suoristin oven sirkkelillä, jonka jälkeen oli edessä puumateriaalin valinta jatkopaloihin. Tämän jälkeen sahasin sopivan mittaiset jatkopalat ja suoristin ne ensin oikohöylällä ja sen jälkeen tasohöylällä. Tämän jälkeen oli vuorossa palojen kiinnitys itse oveen.

Alkuprojekti olikin sujunut liian vaivattomasti ja palojen kiinnityksen jälkeen iski epätoivo, oli liian monta vaihtoehtoa lähteä pintakäsittelemään ovea ja jalatkin piti vielä valita pöydälle. Lopulta kuitenkin pääsin pintakäsittelyssä siihen lopputulokseen, että jätän ovien vanhan maalipinnan lähes käsittelemättömäksi ja vahaan reunapalat. Toinen puoli ovesta jäi siis harmahtavaksi ja toinen puoli vaaleammaksi. Vaaleamman puolen kanssa arvoin myös pitkään, että mitä teen, mutta lopulta päädyin siihen, että sitä mitä ei voi peittää, niin pitää korostaa.. Ja päädyin tekemään reunoista tummemmat. Tuuppaan olemaan tällainen helposti asioihin kyllästyvä ihminen ja sisustuskin vaihtuu harva se päivä, joten halusin pitää oven sellaisena, että siinä olisi kaksi erilaista puolta, joita voi sitten tarvittaessa kääntää.

Pintakäsittelyn jälkeen piti valita pöydälle jalat. Siinä oli sitten lisää miettimisen aihetta, joka meikäläisen tapaan sitten venyi ja venyi, koska en vaan osannut päättää. Lopulta eräs sukulaisemme ilmoitti, että hänellä olisi parit käyttämättömät vanhat pöydänjalat. Ajatus oli jotenkin minusta kiva, tykkään muutenkin kierrättämisestä ja oli jotenkin hienoa, että saan vanhat sukulaisemme tekemät pöydänjalat, jotka vielä istuivat oven kanssa kuin nappi silmään. Jalat olivat tarpeeksi simppelit, eivätkä vie liikaa huomiota pöytälevyltä.

Jalkoihin jouduin myös tekemään sekä pituus että leveys suunnassa jatkopalat, jotta niistä saatiin ruokapöydälle sopivat. Jouduin myös lyhentämään jalkoja, koska muuten ruokapöydästä olisi tullut aivan liian korkea. Jalkojen värin suhteen päädyin vaaleaan sävyyn, joka sopii molempien puolien kanssa.

Tammikuun loppupuolella sain kuljetettua pöydän uuteen kotiimme ja pöytälevyn suojaksi tilattiin mittatilaustyönä karkaistu kirkas lasi. Kaikkien kulujen jälkeen tulihan pöydälle hintaa, mutta itse tehty on aina itse tehty ja eipähän ainakaan tule toista samanlaista ruokapöytää ihan heti vastaan. Uskon, että pöytä kulkee mukana vielä pitkän aikaa ja jos kyllästyminen iskee, voi aina pintäkäsitellä uudelleen tai tehdä uudet jalat. ;)












tiistai 26. marraskuuta 2013

Jouluista askartelua ja neulomista







Viime viikonloppuna pidettiin mummokerhon kokoontuminen ja askarreltiin porukalla joulukortteja. Olen yrittänyt valmistautua jouluun kerrankin hyvissä ajoin. Aina se jotenkin yllättää, vaikka tuntuukin, että on vielä monta viikkoa aikaa. Vielä pitäisi askarrella muutamia joululahjoja ja saada parit villasukatkin valmiiksi. Minulla on paha tapa kerätä itselleni useita projekteja, jotka ovat sitten enemmän tai vähemmän kesken. Noh.. joulukortit ovat nyt ainakin valmiina. ;)

Joulukrääsää ja tarvikkeita olen haalinut pitkin syksyä vähän sieltä sun täältä, joten mitään selkeää suunnitelmaa korttien suhteen minulla ei ollut. Tiimari outletista löysin huovutettuja nappisydämiä, joista se inspiraatio sitten oikeastaan iski. Kortteihin tuli siis hyvin perinteisen joulun värit ja sydämiä ja rusetteja. Askartelu oli kyllä tosi rentouttavaa. Oli myös tosi kiva askarrella pienellä porukalla, saa jotenkin niin paljon enemmän aikaiseksi kuin yksin puurtaessa.


Norjalainen joulupallo

Viime viikolla käytiin myös avopuolison äidin kanssa kansalaisopiston "Norjalaisella joulupallo" -kurssilla. Kurssille piti ottaa mukaan puikot kokoa 3-4, kahta erilaista villalankaa ja vanua pallojen täyttämiseen. Kurssi kesti 5 tuntia ja sen aikana saatiin pallo tehtyä. Kurssi oli kyllä mielenkiintoinen, koska tein ensimmäistä kertaa kuviollisen neuleen. Olin jotenkin aikaisemmin ajatellut, että kuvioiden tekeminen on jotenkin jotain "avaruustiedettä", mutta yllätyin positiivisesti kuinka helppoa se oli.

 
Käytiin yksi viikonloppu Kouvolan Veturi kauppakeskuksessa ja sieltä tarttui mukaan Arne & Carlosin joulupallo kirja, jossa on tosi kivoja ja helppoja ohjeita. Arne ja Carloshan ovat alunperin koko joulupallo idean isät. 

 
 
Tässä ensimmäinen tuotokseni, myöhemmin niitä on tullut pari lisää.




maanantai 25. marraskuuta 2013

Joulusomistus

Saimme tehtäväksemme tehdä pari joulusomistusta koulumme tiloihin. Lähdimme liikkeelle keskustelemalla erilaisista jouluista, teemoina olivat mm. moderni, perinteinen, nostalgia, venäläinen ja kulta ja hopea joulu. Listasimme taululle asioita, jotka mielestämme kuuluivat kuhunkin ryhmään. Lopulta valitsimme ryhmistä kaksi, joiden pohjalta lähtisimme joulua toteuttamaan. Valitsimme perinteisen ja nostalgia joulun sekä modernin joulun.

Oma ryhmäni sai toteutettavaksi modernin joulun. Keskustelimme pienryhmässä joulusta vähän lisää ja päädyimme valitsemaan teemaksi musta-valkoisen joulun, koska sellaista ei oltu aikaisempina vuosina tehty. Musta-valkoinen joulu sopi teemaksi myös tilan puolesta, koska meidän joulusomistuksemme paikaksi valikoitui ruokalamme aula, joka on väreiltään valkoinen ja harmaa.

Pyörittelimme päässämme erilaisia ideoita, mutta lopulta yhteistuumin päädyimme tekemään "joulupakettikuusen" muovikuusen sijaan. Päätimme myös tehdä tilaan jouluisen tyylikkään kattauksen. Näiden ideoiden pohjalta lähdimme tekemään hieman ostoksia ja aika paljon toimme elementtejä myös kotoamme rajallisen budjetin vuoksi. Iso kiitos kuuluu siis Salla-Marialle, joka toi kotoaan lähes puolet somistuksemme tavaroista.

Tässä hieman kuvamateriaalia lopputuloksesta...

Musta-valkoinen "pakettikuusi"



Hunajakenno ornamentti pallot


Oma arvio työstä:

Mielestäni onnistuimme työssä hyvin tai paremmin kuin alunperin osasimme kuvitellakaan. Musta-valkoinen joulu ei loppujen lopuksi ollutkaan niin helppo toteuttaa kuin aluksi kuvittelimme. Kun lähdimme ostelemaan tarvikkeita somistukseemme kaupoissa ei ollutkaan oikein mitään varsinaista musta-valkoista joulutavaraa. Kärkkäiseltä löysimme kuuseemme hellyyttäviä joulutonttuja ja ne olivat oikeastaan ainoat jouluiset musta-valkoiset asiat, jotka löysimme. 

Tilan puolesta oli myös haasteita, koska tilassa oli ilmoitustaulu sekä mitaleita seinillä. Ilmoitustaulun päätimme naamioida ikkunaksi. Alunperin meillä oli ikkunaan paneeliverhot, jotka eivät sitten sopineetkaan tilaan. Huomasimme, että eri valkoisten sävyjen kanssa tulikin haasteita, koska tietyssä valossa "valkoinen" alkoikin näyttää kellertävältä ja likaiselta. Onneksi meillä oli kuitenkin koulun puolesta paljon valkoista kangasta, jolla saimme tehtyä hieman koristeellisemmat verhot, jotka sopivat tilaan paremmin. 

Yksi lopullisista teemoistamme oli myös tee-se-itse ja kierrätä. Onnistuimme mielestäni hyvin siinä, että teimme paljon itse ja keksimme erilaisia ratkaisuja jouluun. Pakettikuusi antoi paljon ilmettä ja persoonallisuutta somistukseemme ja hunajakenno ornamentti pallot olivat myös hauska idea. Tarkoituksenamme olikin tarjota ideoita kotona askarteluun ja vaihtoehto erilaiselle joululle.

Itse lämpenin projektille ehkä hieman hitaasti, mutta kun kokonaisuus alkoi hahmottua niin mielenkiintoni kasvoi. En ole aiemmin tehnyt somistusta tai "näyteikkunaa" mihinkään, joten kokemus oli hyvä. Työskentely ryhmässämme onnistui myös sujuvasti ja kaikki saivat äänensä kuuluviin ja pääsivät vaikuttamaan lopputulokseen. 


maanantai 4. marraskuuta 2013

Taidekehystys asiakastyönä

Pääsin siis tekemään ensimmäisen asiakastyöni ja samalla ensimmäisen kehystystyöni. Kehystin avopuolisoni veljelle makuuhuoneeseen öljyvärimaalauksen.


Aluksi valitsin muutamia kehysmalleja asiakkaalle näytettäväksi.


Sen jälkeen otimme mitat, joiden mukaan kävin ostamassa kiilakehykset, joihin kangas pingotettiin kiinni. Tämän jälkeen leikattiin kehys oikeisiin mittoihin ja liimattiin ja nidottiin kehys yhteen kiinnityskoneella. Tämän jälkeen kiinnitettiin kehykset maalaukseen muokattavilla kiinnikkeillä ja viimeisenä kiinnitin ripustuksen.


Näistä malleista valittiin lopullinen kehys. Päädyttiin alimmaiseen kehykseen, koska sopi mielestäni parhaiten taulun väreihin. Kehys oli myös leveämpi kuin muut vaihtoehtokehykset ja sopi näin hyvin isommalle taululle. 


Taulu lopullisessa ulkomuodossaan. Olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen.

torstai 31. lokakuuta 2013

Graafista suunnittelua

TEHTÄVÄNANTO

Lelunäyttelyn opastejuliste

Suunnittele opastejuliste Oskarin pihalla järjestettävälle lelunäyttelylle. Julisteita on tarkoitus olla esillä Sokoksen edustalla järjestettävällä lastentapahtuma-alueella.

Julisteista pitää käydä ilmi mistä on kyse ja missä näyttely on, sekä selkeä reittiopastus.

Näyttelyn nimeksi on ehdotettu: "Lelujen (T)aika".
Aukioloajat ovat 1.-30.6.2014 (ma-la 10-17, su 12-16).

Näyttelyä tukee Lelumuseo Hevosenkenkä ja Lahden kaupunki (logot liitettävä julisteeseen).

Tässä esimakua lopputuloksesta....


Huom! Tehtävä on harjoitustyö, joten näyttelyä ei oikeasti ole suunnitteilla.





keskiviikko 30. lokakuuta 2013

KÄTEVÄ TEKEVÄ LUKEVA messut 2013: Koulutuskeskus Salpauksen messuosaston suunnittelu ja toteutus

Kuva lainattu täältä




Saimme siis tehtäväksemme suunnitella Kätevä Tekevä ja Lukeva messuille Lahteen koulutuskeskus Salpauksen toiminnallisen messuosaston. Tämän vuoden Salpauksen muotinäytöksen teemana oli Lumous.

Saimme materiaaliksi graafisten suunnittelijoiden tekemän mainoksen ja tilan mitat, jotka olivat 5 x 11 metriä. Tilaan tuli myös sijoittaa n.4 neliömetrin kokoinen varastotila. Osastolle oli myös mahduttava tarpeistonvalmistajat, verhoilijat, kampaajat, vaatetusalalaiset sekä kultasepät. Myös Taitaja kisoille piti olla oma ständipaikka. Suunnittelimme kolmessa pienemmässä ryhmässä erilaisia vaihtoehtoja messuosastolle. Meidän tuli myös piirtää  perspektiivikuva parhaimmasta ideastamme ja esitellä se muulle ryhmälle.

Meidän ryhmämme valitsi melko graafisen linjan ja otimme värit suoraan mainoksesta, eli limenvihreää, valkoista ja mustaa. Meidän ideassa jokaisella alalla oli oma rajattu alueensa, alueet oli rajattu messumatosta tehdyillä graafisilla kuvioilla. Idean tarkoituksena oli myös tavallaan erottaa yleisö pois alueelta ja antaa työskentelijöille oma rauha. Sijoitimme varaston keskelle aluetta ja verhoilimme varaston valkoisella kankaalla. 

Valkoisen kankaan päällä oli limenvihreää ja mustaa nauhaa kolmioiden muodossa. Tässä haimme yhtenäistä ilmettä Koulutuskeskus Salpauksen katossa roikkuviin kolmion muotoisiin bannereihin. Katossa oli kiinni kaksi trussia, joissa oli kiinni bannerit sekä valaistus. 

Messuosaston pohjaksi valittiin siis meidän ryhmän pohjaidea, jota sitten muokattiin sopivaksi yhdessä muun ryhmän kanssa.